Tuunaajille tiedoksi

rustiikkkilevyTässä muutama esimerkki pöytälevyistä, joihin asiakkaalla on ehkä ollut jo sopivat jalat olemassa. Tämä on edullinen ja nopea vaihtoehto saada aitoa vanhan puun lämpöä ja kauneutta kotiin. Varsinkin pienempiin ja paljon muunneltaviin tiloihin hyvä vaihtoehto.

Kannattaa myös aina kysyä, jos tulee jokin muunlainenkin idea mihin haluaisi sisustuksessaan puuta käyttää. Täytyy kuitenkin muistaa, että paksut ja leveät vanhat lankut ovat ehkä yllättävän painavia ja ne vaativat hyvin tukevan jalkarakenteen.

Kuva

Kuva

Kuva

Tallenna

Rouhean kaunista..

Tuli valmiiksi tuollainen tilaustuote ja totesimmepa itsekin lopputuloksesta, että wau. Sellaista se on tuo elämää nähnyt puu, jokainen lankku on uniikki. Käsiteltynä kevyesti valkoisella. Muutamaan tällaiseen on tällä hetkellä raaka-aineet olemassa. Oli sen verran kiiruista, että kuvat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta tuossa muutama kuitenkin..kaunista syksyä edelleen ja valoa pimeydenkin keskelle.

terveisin Marita Riihirustiikista

Kuva

Kuva